perjantai, 17. tammikuu 2014

Maria Kuseniinan Vitunlihapiirakka

Höhö. Täs on mennyt nyt hetki ku ei oo ehtinyt safkoja valmistaa, tai on ehtinyt, mutta ollu niin kiire, ettei oo ehtinyt kuvaa niitä. Tänään Keittiömestarinne 666 valmistaa teille parin nakin "Maria Kuseniinan Vitunlihapiirakan."

Maria Kuseniinahan on tullut tunnetuksi siitä, että heilutti käsiään telkkarissa ja kertoi, minkä biisin musiikkivideo tulee seuraavaksi. Eli siis todellinen älykkö. Sen verran vaalean tukan takana aivosolut osui yhteen, että Kuseniin ajatteli, että rikkaisiin naimisiin pitää päästä. Niinpä Maria sitten otti sillä hetkellä pinnalla olleen paskabändin rumpalin, levitti jalkoja sille ja tais kai se tehdä jonku mukulankin sen kans. Ehkä. Jos julkisuudessa ei sitä tietoa ole, niin sit se on piilottanut sen jonnekki sisäoppilaitokseen tai jotain. Noh, Maria valitsi vähän väärin ja sen paskabändin menestys ei kantanutkaan enää 1900-luvulle, vaan se jäi unholaan. Bändi on muuten niin suurta kuraa, ettei sen nimeä muista edes kukaan. Ja ei se rumpalikaan vissiin kovin kova ollut, ei löydy paljon sen rumpusooloja tuolta juutupesta. Sen nimi oli vissiin joku Marky Mark tai jotain. No, sen verran huono rumpali ja bändi kuitenkin, ettei sekä sen rumpalin, että bändin nimeä muista enää kukaan.

Mariahan sitte tsemppas, aatteli, et voihan videotreffit, että nyt meni vituiks tääki,lopetti patjana olemisen jollekkin kahden markan popbändeille ja tuli Suomeen. Täällähän oltiin sitten, ettää jee, et sieltä se meidän suuri julkkis tulee! Tuulipuvun takkien hihat vaan kahisi ku taputettiin sille, että sieltä se meidän maailmanmatkaaja saapuu, et se on ku joku prinsessa. Kukaan ei tajunnut, että Mariahan oli yhtä arvokas julkisuusarvoltaan, kuin R-kioskin myyjä Stadissa. Että oli vähän pienempi peluri. Mutta täällä heilui Suomen lippu, maksalaatikko paukkui mikrossa ja oltiin niin ylpeänä. Että se on varmaan toi Maria tavannut Ridge Forresterinkin kun se on niiiiiiiin kova julkkis!

Sitten Maria päätti hakee eduskuntaan, koska sinne menee kaikki ne, jotka ei mistään tiedä mitään, tai osaa tehdä mitään, mutta on ollut julkisuudessa syystä X. Mikko Alatalosta muuten tulis varmasti maailman paras pääministeri! Jengi sitten äänesti Marian sinne koska "se on meidän maailmanmatkaaja ja julkkis ja kaikki ja sehän kuule ymmärtää kaiken sote-suunnitelmista ja kaikista kun on ollut Lontoossa telkkarissa." Vittu jee. Todella lakoninen vittu jee. Nyt Maria sitten keskittyy kertomaan jossain vitun Avotakan kannessa, että elän elämäni parasta aikaa ja rakkaus on tunne ja hyväksyin itseni vasta kun täytin 89-vuotta. Kai se vasemmalla kädellä käy syömässä vähän pullaa tuolla Eduskuntatalolla, kun ehtii. Haista Maria vittu.

Mutta Maria Kuseniinan Vitunlihapiirakka siis illan ruokana. Mariahan on ollut todennäköisesti monen "nakin" kanssa tekemisissä ja saanut kunnon kuorrutukset, niín tällä ruualla haettiin sitten vähän enenmmän tuota ulkonäöllistäpuolta, makua tietenkään unohtamatta. Näin minä sen tein:

Eli tarvikkeet:

Muutama Vitunlihapiirakka (löytyy kaupasta einesosastolta. Kandee ottaa useampi, vaikka isompikokoisia olisi, niin aina                                         menee muutama.)

Paketillinen sinihomejuustoa

Paketillinen nakkeja

Juustoa

Mausteeksi:

Kaikkea ja vähän päälle

 

Eli tästä se lähtee:

Tässä Marian Vitunlihanpiirakka ilman täytettä:

maria3-normal.jpg

Huomaa Vakka-Suomen PAnimon Goat Brew! Osta ja kokeile. Saatanallisen hyvää olutta!

 

Tässä on Marian Vitunlihapiirakka menossa mikroon:

maria2-normal.jpg

Lihapiirakka on täytetty juustolla, sitten on tungettu MArian Vitunlihapiirakkaan muutama nakki  ja päälle kasa sinihomejuustoa.

 

Ja tässä on lopputulos:

maria1-normal.jpg

Sohvalla oleva koirankarvaa antaa viimeisen pikantin silauksen Vitunlihapiirakkaan, sillä mitä olisi piirakka ilman karvaa? Nakitkin on niin sulassa sovussa Marian Vitunlihapiirakassa.

 

Ei muutaku haistakaa vittu!

War and hate,

Keittiömestari666

tiistai, 7. tammikuu 2014

Ben Zyztkovitsin Vanha Kunnon Arjalainen Hakaristitorttu

Heipparalla kaikki verta juovat ja Saatanaa palvovat lapsukaiset täältä Teijän Keittiöstä. Tämän päivän ateria onkin vähän yksinkertaisempi, nimittäin tänään popsitaa ihan perinteistä Ben Systkovitsin Vanhaa Kunnon Arjalaista Hakaristitorttua. Ben Syskovitsin Vanhan Kunnon Arjalaisen Hakaristitortun valmistusohjeet on hyvin simppelit ja Ben Zystatskovitskovitsvitssstkin on luvannut myös toisen yllätyksen Ben Systsakovichin Vanhan Kunnon Arjalaisen Hakaristitortun kanssa. Mutta ensin Beniin.

Ben, tuo vanha kettu, on tullut parhaiten tunnetuksi The Police-yhtyeen ei-ikinä-messissä olleena jäsenenä ja turhanpäiväsenä naamana iltasanomalehden kannesta sekä deathmetal kokoelmasta nimeltä Benin Hitit. Ben käyttää eduskunnan vakanssia lähinnä saadakseen pesää misseiltä, jotka ovat siirtymässä Kokoomuksen riveihin poliitiikkaan. Ben, vanhana rahan ahneena juutalaisena, onkin ottanut käyttöönsä väsytystaktiikan, eli oli aikoinaan niin paljon esillä, että jengi äänestää sen nykyään painelemaan nappuloita Arkadianmäelle, vaikkei se tekis mitään muuta ku antaa käsikaasua niille misseille Stadin yöelämässä. Vanha sananlasku, mitä vanhempi pukki, sen käyrempi sarvi, sopii siis Zystokovichikovistikistkiin kuin Avotakan ja Kotilieden kestotilaus juutalaisperheeseen. Aina silloin tällöin Ben kertoo jotain poliittisia asioita ja sellasta paskaa jossain lehdessä, ettei siitä ketään tajua kuitenkaan mitään, niin sit Ben voi jatkaa mis...käsien hieromista peilin edessä ja todeta, että iiiisi mani. Ainoa mistä Benille voi antaa propsit, on se, että Ben on saanut Helsingin Juutalaiskoripalloyhdistyksen (HeJuKoPaY=hepreaa ja tarkoittaa verta vastustajan siemennesteessä) kiinnittämään kipaan häränsarvet. Tämän vuoksi Hejukopaytä kutsutaankin Äitin pikku viikingeiksi. Mutta se Benistä, turha jätkä, mee Ben takas nukkumaan.

Mutta nyt voitaisiin palata takaisin ruokailun villiin maailmaan ja varsinkin Vanhan Kunnon Arjalaisen Hakaristitortun synnyinvaiheisiin. Eli näin minä sen tein:

1. Nousin 666hiasen kyytiin ja ajoin lähimpään S-markettiin. Jos S-ryhmä haluaa mun sponssiksi, niin haluun ainaki ilmasta kaljaa himaan!!!

2. Nostin pussiin kolme (3) kappaletta hakaristitorttuja, samalla laulaen vanhaa kunnon Horst Wessel Liediä. Marssilaulut kunniaan!

3. Menin kassalle torttujen ja kaljojen kanssa ja tuijotin kassaneidin avonaista kaula-aukkoa.

4.Siirryin ostoksien kanssa 666hiaseen, näytin keskisormea narkkaripariskunnalle, joiden keskisormen näyttämisen jälkeen, yritin ajaa heidän yli. Epäonnistumisen jälkeen siirryin kotiini, tein kattauksen valmiiksi ja kuvasin sen ja tässä lopputulos!!!!

1490855_10152153711534653_854961949_o-no

Parhaat jutut jätetään viimeiseksi, ja tässäpä teille Kääk!-juoru! Ihmettelette varmaan mikä tuo nahanpala tuossa tortun päälä on? No minäpä kerron! Se on Benin esinahka! Sain kaupan päälle Ben Zyskokovovitsikovichin esinahan kun ostin kolme Vanhaa Kunnon Arjalaista Hakaristitorttua! Olen jo Benin esinahan laittanut raameihin ja seinälle ja pyysin Bebiltä omistuskirjoitusta. Huittisten Juutalaismarkkinoilla siitä saa hyvän hinnan muutaman vuoden päästä!!

 

War and hate,

Keittiömestari666 

maanantai, 6. tammikuu 2014

Lisää paskaa.

Tänään olis vielä illalle Teijän Keittiössä tarjolla

"Pekka Haaviston ja hänen poikaystävänsä Antonio jokuvitun Banderaksen kyrpänmuotoinen uunilenkki. Mukana menossa myös pikkukikkeleitä ja lihapullia."

Pekka Haavistohan on ihan vitullinen kupla. Siis koko ukko. Sitä äänestää just kaikki sellaset muka-tietävinään-olevat-trendikkäästi-siti-vihreät, jotka tekee siitä kakkoseen laittamisesta jotain taidetta. Ja just nää homosupportoijat on sitä kaikista raskainta väkee, joiden täytyy todistaa olevansa jotenki parempia ihmisiä kun kannattaa ihmisoikeuksia ja homoja. Voin kertoo teille, että niitä oikeesti homoja ei vittuakaan kiinnosta noi teidän pyrkyröintihommat. Mä ainakin kannatan sitä, et kaikki uuniin ja loput rakentaa rautateitä. Ihmisoikeudet on suurinta haittaa tälle koko maapallolle. Mut toi Pekka Haavisto ei oo esimerkiksi tehnyt ikinä mitään. Joo joo, on ollut jossain sodassa joku vitun rauhankyyhky. Sodat loppuu sotimalla, ei siihen tarvi ketään silkkitassua kertomaan mitään mukavia asioita jonku runkkausalttarin ääressä, suitsukkeiden palaessa ja mustikkapiirakan valuessa huulten välistä. Se ei oo oikeesti tehnyt mitään ikinä ja sen suurin ase esim. pressan vaaleissa oli se sen argentiinalainen kampaaja toyboy, Antonio Banderas vai mikä se oli. Mä mietin tässä, et kumpi niistä on top ja kumpi bottom. Veikkaan, et Pekka köyrii sitä latinopoikaa kuin Isoontaloon isäntä piikalikkaa aitassa. Mut onhan se ihan symppis. Siis Pekka. Mut ei se kyl mitään osaa tehdä, muutaku paistatella politiikan valokeilassa, Gay Priden VIP-lippu kaulassa.

Tsemppii vaan Pekalle sinne Koijärvelle. Saihan se, niinku koko Vihreät, huomiota ku ne veti sen Suomen Virallisen kääpiön, Osmo Soininvaaran kans jotain bondagee siellä. Siinä oli pallo suussa, steariiniä nännin päissä ja ronttimaski täynnä rakkauden nestettä ku Vihreät pojat päästeli luonnon helmassa menemään. Ei varmaan yks mäntysuopa riittänyt.

Mut ruuanlaittoon!! Nyt laitoin enempi kuvia ja vähempi ohjeita. Tai jotain. Siitä vaan perässä, sano isä pojalleen ku huoratalossa pisti keskijalalla koreasti.

 

First things first, sano ameriikkalainen ku sotaan lähti. Ja tästä se alkaa:

 

1531769_10152151971114653_296231456_n-no

 

Sitten on vuorossa noita vitun perunoita. Nää jyväjemmarit ei yhtään vitun pienempiä perunoita oo saanut tonne pussiin tungettua, menee joku tuhat vuotta ku kuorii näitä. Kerkesin käydä leikkaan parran kolme kertaa tän kuorimisen aikana ja mulle ei parta edes kasva kunnolla. Olen nimittäin tällaista vaaleaa arjalaista sukujuurta. Ainoa miten tota jaksaa on, et kelaa et ne on jotain kommunistejä. Raskasta hommaa. Menee bisseä ja partateriä. Ihan saatanasti.

1504030_10152151977369653_817482826_n-no

 

Alkaa mennä hermo. Mut kandee noi perunat, sit ku ne on kuorinut (ei oo pakko kuorii, mut jos et kuori niin käy selväks et oot jostain Lohtajalta tai Pattijoelta kotosin) pilkkoo ne ihan skidiksi, koska se helpottaa sitä keittämistä. Näistä se muusi kuitenkin tulee, niin ihanvitunsama kuin pieniä slaisseja ne on. Jos ne on pieniä, niin ne kiehuu ainaki nopeempaa ja ei tarvi vetää lavallista kaljaa ku odotat niiden lasten pääkallojen kokoisten perunoiden kiehuvan.

1521699_10152151976184653_834164635_n-no

 

Sit olis vähän kuvaa noista Pekan ja Banderaksen Antonion kikuleista. Unohdin ottaa kuvan ennen uunia, koska sata kaljaa, mut uunin jälkeen sama asento, juusto vaan sulanut. Toi asettelu on tärkeetä, et ne siel uunissa pasituu tasasesti. Sit samat juuston kans. Ja kunnon juustoa, ei mitään laittipaskaa tai jotain hinttien -7% rasvaa juustoa. Ruuanlaitossa on kolme salaisuutta, millä tehdään hyvä ruoka. Ja ne kolme on kerma, rasva ja suola. Mitä enempi näitä kolmea salaista aineosaa on, sitä parempaa ruoka on. Kyl mä tiedän, oon kato Keittomestari. 

1604625_10152151970069653_286922624_n-no

 

Sit ku potut on kiehunut ylikypsiksi (siksi yli, että ne on helpompi muussata) niin kaada vedet vittuun, muussaa ne sillä jutulla, millä tulet hakkaamaan tulevan vaimosi kuoliaaksi ja päädyt vankilaan jonkun vähän isomman ja pahemman setän patjaksi ja sit vedä tolla surrutinlaitteella, kaada maitoa, laita suolaa ja pyöräytä menee. Sit vaan kunnon nokare voita, silleen isoäiti tyyliin ja perunamuussi on valmis. Helppoo ku lapsen lyöminen, muttei yhtä hauskaa. Ja toi mun surrutinlaite on rumin ikinä. Sopi tällaiseen persetraktori teemaan, vais mitä?

1017152_10152151967779653_1474250176_n-n

 

Sit vaan perunasalaatti kylkeen ja hyvä asettelu ja ruokailu alkakoon!! Huom kuvassa juustoton malli!!!

1546132_10152151966329653_264274677_n-no

Tätä ruokaa ja kirjoitusta tehdessä on kuunneltu Impaled Nazarenen Zero Tolerance-biisiä. Ottakaa haltuun!

War and hate,

Keittiömestari666

maanantai, 6. tammikuu 2014

Toka mättö

Laitetaan nyt toinenkin heti perään niin tänään voi sit duunaa lisää laitettavaa. Eli aloitus on kuin teinipojalla seksihommissa, heti kovana ja samantien ohi.

Ja sitäpaitsi toi Sini Saarelan safka oli pari päivää vanha, eikä eilen tai tänään tehtyä niin. No mut kuitenkin. Eilen illalla Teijän Keittiössä tehtiin legendaarinen Päivä Räsäsen Pillupitsa. Koska eilen nuoret jellonat pelas hokia ja viel voitti, onneks olkoon vaan heille. Nyt onkin se kovin koitos edessä, kaks viikkoa kännissä. Ei oo helppoo toi voittaminen. Mutta kun hokia katotaan, niin pitää vetää kaljaa ja pitsaa. Viime aikoina lähipitseroiden karvaranteet on vähän pettäneet mut ja myyneet ittensä rahalle. Ei oo kovin ihmeellistä kiekkoo tullut, joten DIY. Tai melkeen, ei kukaan vittu jaksa alkaa veivaan mitään pitsapohjaa valmiiksi, varsinki ku kiekko pyörii telkkarissa. Joten avuksi krapuloita varten pakastinlokeroon nuuskatornien taakse piiloitettu Krandiosa ja sit pientä tuunausta. Mut ennen ku mennään siihen ruuanlaittovaiheeseen, niin vois tota Päiviä miettii hetken. Tai mulla vaan pyörii Päivi ja Päivin pipari mielessä. 

Päivihän pitää pipariaan piilossa ja visusti tallessa, liekkö sinne päässyt tutkimusmatkalle kukaan muu kuin aviomiehensä. Päivi on kyllä sekasin ku porilaiset jääkiakkofanit, mut loppujen lopuksi aika vetävän näköinen pimatsu. Tai varmaan ollu joskus. Se on kyllä niin vanha, et sillon vuonna 1750 eKr, ku se on vissiin syntynyt, on ollut koko maailma mustavalkonen, eikä porno ollu vapautunut, ajeltiin vaan kameleissa pitkin aavikkoa, joten veikkaan, että ei löydy Päivistä pikkutuhmia tissiliiviotoksia, joita se on opiskeluaikoinaan pikkupäissään ja ekoissa (Juha) mietohuumekokeiluissaan antanut pitkätukkaisen, kommunismia tukevan, opiskelijapoikakaverinsa ottaa sellasella kameralla, jossa mennään sinne verhon taakse ja sit kuuluu vaan PUF! ja savupilvi leijailee. Siis kamerasta, eikä siitä sammuneesta huumesätkästä siel tuhkakupissa, Päivin venytellessä pikkumustassa sohvalla kuin juuri herännyt, nuori naarasleijona. Ja ootteko muuten nähnyt sitä Päivin tytärtä? huh, huh, siin on kyl kissa. Mä olisin sen verran herrasmies sen kans, et nuolisin kyllä viel hommien päätteeksi pannunkin puhtaaksi! 

Mut Päivistähän tässä oli puhe, eikä se kuumasta tyttärestä, joka avaa jalkojaan jollekkin puolen markan pastoriopiskelijalle. Todella lame jätkä. Päivihän on vähän väärinymmärretty ja omaa kyl vähän sellasia mielenterveysoireita. Jokainen, joka uskoo kirjaan joka kertoo 2000+hilut vuotta sitten eläneestä puusepästä, joka vesihiihti ja hakkas ruoskaa kirkossa ja loppujen lopuksi kiipes ristille, ei oo kyl mun mielestä ihan täböllä orientoitunut aikaan ja paikkaan ja sellaista pientä kitinää voi tuolta pääkallon sisällä olevasta jakohihnasta kuulua. Mut näitä riittää, nimeä uskonto ja tsiigaa sitä jengiä, niin kaikki on sellasia. Päivissä mä tykkään siitä, et se sanoo mitä ajattelee, vaikka ne sen ajatukset on kyl jotain todella korkealentoisia välillä ja ne pohjautuu siihen kirjaan. Ootteko ikinä muuten miettinyt, et jos Kolme muskettisoturia olis saanut samanlaisen statuksen ku Raamattu? Olis aika reteetä, ku kaikilla olis sellaset pyöränpenkkien haistelijaviikset ja juoppomaalari tukka ja rukoukset loppuis aina kirkossa "Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!" Siin olis vähän jessuksenpalvojillekin yhteisöllisyyttä, ettei tarvis vaan Kirkko&Kaupunki-lehdessä huudella vieraisiin pöytiin.

 

No mut kun ruokaa täällä tehdään, niin ruualla jatketaan. Eli Teijän Keittiössä tehtiin eilen

"Päivi Räsäsen hyvännäköinen pillupitsa"

Näin minä sen tein, ohjeet numeroituna:

1. Avaa pakastin  ja siirrä nuuskatornit/-purkit ja kossupullot pois edestä ja ota krapulaasi varten hartaasti säästetty pitsa pois.

2. Laita uuni 666 asteeseen, koska Päivi Räsänen

3. Poista se vitun kortsu siitä päältä. Eka se pitsa on pahvipaketissa, jota ei saa auki ku saatana moottorisahalla. Sit siivoat sitä pahvisilppua jonku 20 minuuttia lattialta ja pöydältä. Sit avaat sen vitun kelmumuovikortsun joka on sen lätyn päällä. Ja se on tietysti niin vitun tiukasti kiinni siinä, että kaikki jutskat ja täytteet lähtee vittuun siitä. Menee vähän hermo.

4. Otat juuston ja leikkaat sitä sen pitsan päälle sellasen 3 sentin kerroksen.

5. Kaiva jääkaapista kaikki mahdollinen ja mahdoton, mitä voi pitsan päälle laittaa. Eli aurajuusto, joulukinkun jämät, homeiset leivät, suklaamurot etc. Mul ei ollu ku normaalia emmentaalia niin jäi vähän ankeeksi.

6.66 Heitä lätty uuniin ja paista sitä sen aikaa, et se näyttää hyvältä. Tai saa vähän väriä pintaan, niinku suomalaiset lihavat maitovalas turistit Teneriffalla.

7. Ota pitsa uunista ja  tee maailman parhaalla BBQ-kastikkeella, eli Sweet Baby Ray´s Hickory&Brown Sugarilla Päivin vaginasta 2000-luvun postmoderni ja karrikoroitu näköiskuva. 

8. Vedä ainakin sata kaljaa ja pitsa naamaan, samalla siihen melkeen tukehtuen ku kannustat junnuleijonia.

Tässä vielä kuvia valmiista vehkeestä:

paivin_pitsa2-normal.jpg

 

Vähän on huono kamera tässä mun Soni-puhelimessa, mutta mitä muuta ne ruotsaiset osaa tehdä ku metallimusiikkia ja nuuskaa? Niin ja huonoa pornoa.

paivin_pitsa-normal.jpg

 

Tähän loppuun vielä VaTi:

"Päivi Räsänen olis paljon hauskempi ja rennompi tyyppi, jos koklais vähän antaa kakkoseenkin ja jois viinaa."

 

War and hate,

Keittiömestari666

 

Ps. Oikea pizza kirjoitetaan aina PIZZA, mut ku nyt oli kyse tollasesta löysästä lätystä, ku vanhan miehen mulkku, niin silloin pizza on pitsa.

 

 

 

maanantai, 6. tammikuu 2014

Aloitus ja eka mättö.

No niin. Tästä se lähtee. Eli mä oon Keittiömestari666 ja vitun kova kokki. Teen safkoja tänne ja sit te voitte kopioida niitä himassa ja syödä ja todeta et vitun pahaa. Eikait tässä sen ihmeempää, pistetään homma tulille:

 

Tänään Teijän Keittiössä valmistettiin herkkuruoka nimeltään 


"Sini Saarela ajaa polttomoottorilla varustetulla laivalla vastustamaan öljynporausta toiselle puolelle maapalloa."

 

 

ruoka2-normal.jpg
Tässä kuvassa näkyy kuinka työsopimuksia polkevan ruokajätin pakastespydäri paistuu yhdessä tehotuotetusta possusta valmistetun pekonin, sekä teurasjätenakkien ja valko- että tavallisen sipulin kanssa. Kuvassa mukana myös lapsityövoimalla tehty ikelainen paistinlasta. Mukana ihan helvetisti rasvaa, koska maksan veroja ihan saatanasti ja en oikein tykkää tästä nykykäytännöstä, niin jos sairastun sydän- ja verisuonisairauksiin, saan kunnolla verorahoille vastinetta sairaalahoidossa.

 

 

ruoka1-normal.jpg

Toinen kuva näyttää valmiin aterian. Vastoin hyviä käytöstapoja, ateria nautitaan olohuoneessa, sohvalla, samalla juoden riistokapitalistifirma Sinebrychoffin valmistamaa, vahvasti äärioikeistolaista Karhu-olutta. Ja äärioikeistolaistahan se on sen vuoksi, koska Karhun brändi liittyy kotimaahamme Suomeen. Ja kaikki isänmaallisuus on automaattisesti rasistista ja junttia. Ei greenpiishomosivarimaailmankansalaiset ymmärrä tätä vouhotusta. Ihan samahan se on, vaikka olis syntynyt Norsunluurannikolle. Samat jutut siellä olis koska me ollaa kaikki tasa-arvosii ja samanlaisia. Paskanvitut. Kröhm, mihin jäinkään. Aah, toiseen kuvaan ja ruuvasta selittämiseen.

Ateria lapioidaan lusikalla siitä syystä, että saa ryystettyä varmasti kaikki lautaselle jääneet rasvat. Myös tietysti valkoista leipää, koska parempi olisi päästä nauttimaan niistä verorahoista sinne sairaalaan. On kuulkaas lapsukaiset ja paksukaiset kallista tuo sairaalahoito. Eli vähän sama asia kun kusisi vastatuuleen, saa omat takaisin.

Ruokaa valmistaessa on laulettu kommunismin vastaisia lauluja, parkkipaikalla pidetty tyhjäkäynnillä 666Hiasea ja energian tuhlaamiseksi myös uuni oli päällä 350 asteella, vaikka sitä ei tarvittu. Heitin myös matkalla kotiin tyhjän tupakka-askin ikkunasta ulos ja ruoka on myös valmistettu hehkulampun valossa. Ruokaa nautittaessa on kuunneltu ilmaisversiota Spotifyistä Shitleriä ja Matti Eskoa.

Tähän loppuu tämäniltainen Teijän Keittiössä. Palataan joskus enstaina. Tähän loppuun röyhtäys, pieru ja yks VaTi (VarmaTieto). Eli tässä se tulee: 

Sini Saarela armahdettiin ryssissä sen vuoksi, koska se on niin saatanan ruma, ettei ne halunnut pitää sitä siellä.

War and hate,
Herra Keittiömestari 666